Puheenvuoroja eduskunnasta
29.04.2010
Viikko 17. Kuntatalouspaneeli ja opposition välikysymys
Olin keskiviikkona mukana paneelikeskustelussa, joka järjestettiin osana valtiovarainministeriön kunta- ja palvelurakenneuudistusseminaaria. Paneelissa olivat osallistujina edustajat viidestä suurimmasta eduskuntapuolueesta.
Paneelin aiheena oli "Kuntarakenteet ja palvelut tulevaisuudessa?" Keskustelussa käsiteltiin monipuolisesti kuntarakennetta, kunnallisia palveluita, kuntien välistä yhteistyötä, kuntataloutta ja kuntalainsäädäntöä. Aihe oli hyvin laaja ja ajankohtainen, mutta keskustelu pysyi hyvin koossa.
Toin keskustelussa esille, että kuntalaisille tärkeiden palveluiden järjestäminen edellyttää, sekä asukasluvultaan, että taloudellisilta voimavaroiltaan vahvoja kuntia. Palveluiden järjestämisessä tarvitaan uusia ennakkoluulottomia toimintamalleja ja parempaa tuottavuutta. Mielestäni henkilöstön asiantuntemusta on jatkossa arvostettava palveluiden kehittämisprosesseissa nykyistä enemmän.
Tarvitsemme välttämättä kokonaisnäkemystä kuntien asemasta tulevaisuuden Suomessa. Kunnallishallinnon kehittämiselle on hahmoteltava kokonaisvaltainen linja. Siksi kannatan ajatusta parlamentaarisen komitean asettamisesta tätä tärkeää tehtävää toteuttamaan.
Paneeli pidettiin Finlandia-talolla ja se oli osa laajempaa, koko päivän kestänyttä seminaaria. Ohjelmassa oli mm. kolmen eri ministerin puheenvuorot ajankohtaisista kuntia koskevista aiheista. Itse pystyin eduskuntakiireiden vuoksi osallistumaan vain kyseiseen paneeliin.
Keskiviikkona eduskunnassa oli myös käsittelyssä opposition tekemä välikysymys Reuman sairaalan toiminnan loppumisesta. Hallituksen vastauksen esitti peruspalveluministeri Paula Risikko.
Yksityisen Reumasäätiön sairaalan keinotekoinen tukeminen olisi ollut epätarkoituksenmukaista eikä suunnitelmissa ollut 2 miljoonan euron avustus olisi ollut kestävä ratkaisu. Näköpiirissä ei ollut myöskään palvelujen tilaamisen elpymistä. Viitteitä ei ollut siitäkään, että Kela palaisi sairaalan suureksi asiakkaaksi. Näistä syistä Reumasäätiön sairaalan tukeminen erillisellä määrärahalla verorahoista ei ollut tarkoituksenmukaista. Valtion tukea ei voida myöntää tappiollisen yritystoiminnan ylläpitämiseksi.
Ministeri toi vastauksessaan selkeästi esille, että reumasairauksien hoidon ja kuntoutuksen jatkuminen on kaikkein tärkeintä ja se on jatkossakin turvattu. Korkeatasoinen hoito järjestetään julkisen terveydenhuollon osana keskussairaaloissa ja yliopistosairaaloissa. Potilaat ja heidän omaisensa voivat luottaa siihen, että jatkossakin he saavat hyvää ja asianmukaista hoitoa ja kuntoutusta, vaikka yksi yksityinen tuottaja on lopettanut toimintansa.
Vappuna pidän puheen sinivalkoisessa vapussa kesäkahvila Tuulaakissa, Joensuun matkustajasatamassa. Tervetuloa mukaan ja iloista vappua kaikille!
« Takaisin |