Puheenvuoroja eduskunnasta

12.05.2010

Viikko 19. Vastuun kantoa vai populismia?


Tämä viikko on ollut erittäin tiivis ja kiireinen. Eduskunnassa on käsitelty Kreikan lainoittamista ja tiistaina alkoi myös hallituksen energiaratkaisujen käsittely.



Kreikan huonosta taloudenpidosta johtuva koko euroaluetta uhkaava kriisi on erittäin vakava. Euroopan unionin toiminta on ollut tässä kriittisessä tilanteessa kuitenkin nopeaa ja tuloksellista. Viikonloppuna tehty massiivinen EU:n vakauspaketti ja keskuspankkien toimet lisäsivät luottamusta ja rauhoittivat markkinoita.

 

Vakauspaketin yhteydessä päätettiin, että EU käynnistää lisäksi pikaisesti uudistustyön, jotta euroalueen taloudellinen kestävyys voidaan turvata. Rahoitusmarkkinoiden sääntelyä ja valvontaa tullaan myös uudistamaan. Tähän kuuluu erityisesti johdannaismarkkinoiden tiukempi sääntely ja luottoluokituslaitosten roolin uudelleenarviointi. Pankkisektorin finanssikriisien rahoittamiseen osallistumisen varmistamiseksi jatketaan työtä pankeilta perittävän vakausmaksun säätämiseksi sekä ryhdytään selvittämään globaalin tason transaktioveron aikaansaamista.

 

On tärkeää huomioida, että tässä asiassa ei ole helppoja tai mukavia ratkaisuja. Kreikan lainapäätös tehdään kuitenkin sen estämiseksi, etteivät Suomen ja muiden maiden taloudet ajaudu nyt samanlaiseen kriisiin kuin syksyllä 2008. Suomen ja suomalaisten etu on asetettava etusijalle lainoituspäätöstä tehtäessä.

Eduskunnan valiokunnat ovat kuulleet Kreikan lainapakettiin liittyen poikkeuksellisen laajaa joukkoa eri tahojen asiantuntijoita. Heidän viestinsä on selvä: Talouden riski on nyt jopa suurempi kuin syksyllä 2008. Tuolloin riskin toteutuminen laukaisi globaalin talouskriisin, jonka seurauksena Suomen BKT supistui viime vuonna 7,8 %. Erotuksena tuohon kriisiin olisi nyt, ettei Suomella olisi enää varaa tehoelvytykseen, jolla työttömyyden hallitsematon nousu estettäisiin. Asiantuntijoiden suositus on myös selvä: Kreikan lainapaketti on välttämätön uuden talouskriisin estämiseksi.

Suurin oppositiopuolue SDP ilmoitti, että se ei tue hallituksen esitystä ja euroalueen yhteistä päätöstä. Olen yllättynyt SDP:n linjasta tässä asiassa. SDP:n ryhmäpuhuja Erkki Tuomioja piti erittäin hyvän ja analyyttisen puheenvuoron. Valitettavasti puheen lopulla esitetty johtopäätös, etteivät sosialidemokraatit tue hallituksen esitystä, oli täysin ristiriitainen puheen asiasisällön suhteen. Lieneekin niin, että SDP:n ryhmässä suinkaan kaikki eivät olleet samaa mieltä populistisen ja vastuuttoman linjan valitsemisesta. Totesin eilen lehdistölle aistivani ilmassa olevan lievää populismin tuoksua. Tämän aamun ja päivän tapahtumien perusteella on pakko todeta, että tuoksu on vahvistunut lemuksi.

Tätä kirjoittaessani keskustelu jatkuu edelleen istuntosalissa. Äänestämään päästään näillä näkymin myöhään illalla. Silloin nähdään ero todellisten vastuunkantajien ja poliittisten irtopisteiden keräilijöiden välillä.

 




« Takaisin