Puheenvuoroja eduskunnasta
01.07.2010
Viikko 26. Eduskunta päätti lisäydinvoimasta.
Päätös ydinvoiman lisärakentamisesta sähköisti odotetusti tunnelmaa eduskunnassa ja myös talon ulkopuolella. Täysistuntokäsittelyä edelsi pitkä ja perusteellinen valiokuntakäsittely, jossa edustajat kuulivat kymmenittäin eri alojen asiantuntijoita. On äärimmäisen tärkeää, että tämän mittaluokan asiassa saadaan käyttöön kaikki tarvittava informaatio. Toki asia on ollut esillä ja edustajien tutustuttavissa jo vuosia ennen tämän päivän päätöksiä.
Itse kannatin lisäydinvoiman rakentamista. Korostan sitä, että vahva panostaminen uusiutuvaan energiaa ja ydinvoimaan on kokonaisuus, joka osaltaan mahdollistaa maamme säilymisen hyvinvointiyhteiskuntana ja samalla vähentää päästöjämme merkittävästi. On syytä muistaa, että Suomi on kansainvälisesti sitoutunut mittaviin ilmastotavoitteisiin ja niiden täyttäminen vaatii meiltä merkittävää fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä. Energiaratkaisujen lisäksi myös energian säästö on erittäin tärkeä seikka.
Mielestäni on oikein, että energiaratkaisuissa painotetaan kotimaisuusastetta. Tämä on mielestäni kannatettavaa monista syistä mm. huoltovarmuuden, kilpailukyvyn ja työllisyyden näkökulmasta. Jo aikaisemmin eduskunta on linjannut tavoitteeksi täydellisen omavaraisuuden sähkön tuotannossa. Oman tuotannon tulee täyttää myös huippukulutustarve. Emme voi perustaa talouttamme tuontisähkön, -öljyn ja – hiilen varaan, niin kuin ennen.
Energiaratkaisut vaikuttavat teollisuuden kilpailukykyyn ja siihen, kuinka houkuttelevaksi Suomi koetaan esimerkiksi energiaintensiivisen teollisuuden toimintaedellytysten ja kehittämismahdollisuuksien kannalta. Kohtuuhintainen energia on myös kotitalouksille tärkeää. Näillä ratkaisuilla on suoria vaikutuksia ihmisten arkeen, työllisyyteen ja hyvinvointivaltion perusteisiin. Nyt tehty päätös on jokaisen suomalaisen kannalta erittäin tärkeä asia.
Tänään torstaina hyväksyttyyn lisäydinvoimaratkaisuun päättyi myös eduskunnan kevätistuntokausi. Kiitän mielenkiinnosta kotisivujani kohtaan ja myös siitä runsaasta palautteesta, jota olen kevään aikana jälleen saanut mm. sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Kesän aikana olen sähköpostin äärellä kuitenkin totuttua harvemmin.
Palaan tälle palstalleni syyskuussa kun eduskunta aloittaa syysistuntokautensa. Toivotan kaikille oikein hyvää ja lämmintä kesää!
« Takaisin |